Totuin lentoemäntä-aikoinani arkivapaisiin ja niistä tulikin ihan minun lemppareitani. Silloin oli kiva hoitaa asioita ja käydä esimerkiksi puolityhjissä kaupoissa ostoksilla. Tällä hetkellä pidän yleensä perjantait vapaana ja käyn silloin pyörimässä ympäri Milanoa. Viikonloput täällä ovat aika horroria, sillä ihmisiä on liikkeellä aivan järjetön määrä. Lisäksi kaikki julkiset kulkuneuvot ovat ihan tupaten täynnä, joten ratikka- ja metromatkat menevät ihan liiskassa tuskan hiki selkää pitkin valuen. Niinpä olenkin tietoisesti alkanut välttää keskustan aluetta viikonloppuisin – ihan jo mielenterveytenikin takia.



Postauksen kuvat ovat eräältä perjantain käynniltäni keskustassa. Silloin minä tosiaan otan aina ”kohteeksi” esimerkiksi jonkun uuden kahvilan tai vintage- liikkeen, jonka käyn katsastamassa. Siinä samalla tulee toki myös kierreltyä muissakin kaupoissa – sekä ihan myös ikkunaostoksilla. Kotiin lähtiessäni käyn aina hakemassa ratikkapysäkkini vieressä sijaitsevasta Princi- kahvilasta jotakin hyvää iltapalaa. Kahvilasta löytyy muun muassa ihania leipiä, pizzapaloja sekä superhyvää suklaamoussekakkua.



Vastaa