Kävimme viimeisenä Italian viikonloppuna päiväretkellä Bergamossa. Junamatka kaupunkiin taisi kestää 45 minuuttia ja maksoi 5 euroa suuntaansa. Juna-asemalta oli pieni kävelymatka Bergamon vanhaankaupunkiin vievään funikulaariin, mutta onneksi emme sentään joutuneet kävelemään ylös kukkulalle asti.
Vanhakaupunki ei ollut mikään jättikokoinen, mutta sitäkin suloisempi! Pienillä kujilla sai siis hyvin muutaman tunnin kulumaan – etenkin, kun löysimme sieltä mitä ihanampia putiikkeja. Yksi lemppareistani oli Evelyne Aymonin pantakauppa, jonka tuotteita minulta löytyikin jo ennestään. Puodin pitäjä on ammatiltaan huippumuodin sisäänostaja ja pääsee näin ollen käsiksi muun muassa Chanelin sekä Guccin kankaisiin. Osa pannoista olikin siis tehty juuri noiden muotitalojen alkuperäisistä kankaista. Lisäksi löysimme suloisen karkkikaupan, josta sai ihan kunnon lakuakin! Salmiakista tosin saimme jäädä vain haaveilemaan…
Koska vanhakaupunki siis sijaitsee kukkulalla, sieltä oli ihan mahtavat näkymät alas kaupunkiin. Esimerkiksi funikulaaripysäkillä sijaitsevasta kahvilasta avautui huikea näköala alas Bergamoon – ja sieltä sai myös todella hyviä leivoksia. Kävimme muuten syömässä ihanan tunnelmallisen Il Dispensarion terassilla, jonka liekkipöytä lämmitti ihanasti viileänä talvipäivänä. Myös ruoka oli hyvää, eli tälle suositus!
Vastaa