Maailmani romahti hieman, kun kuulin Fazer Cafen lopettaneen heidän kinuskikakkunsa tekemisen. Niinpä päätin kokeilla tehdä sitä itse mieheni syntymäpäiville ja käytin tätä ohjetta. Rehellisyyden nimissä minun on kuitenkin myönnettävä, ettei omastani sekä Fazerin kakusta voi edes puhua samana päivänä, mutta näin ”paremman puutteessa” oma tekeleeni oli myös oikein hyvää. (Miinus jääkaapissa kovettuva kinuski, jolle pitää vielä keksiä jokin ratkaisu. Tämä kakku on siis parasta ihan tuoreeltaan tarjoiltuna.)
P.s. Tein reseptistä jälleen oman versioni ja jätin kakun tarkoituksella kostuttamatta. Itse käytin täytteessä vadelmahillon sijasta vadelmamelbaa, jossa on riittävästi nestettä kakun kostuttamiseen vielä valutuksen jälkeenkin.

POHJA
4 munaa
1.5 dl sokeria
1.5 dl vehnäjauhoja
0.5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa jauhot sekä leivinjauhe ja siivilöi ne vaahtoon varovasti käännellen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (24cm) ja paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla 30-40 minuuttia. Anna hieman jäähtyä ja kumoa. Kun pohja on täysin jäähtynyt, leikkaa se kahteen osaan.
TÄYTE
2 dl kuohukermaa
1 prk vaniljarahkaa
1 tl vaniljasokeria
3 dl suomalaisia pakastevadelmia
3 rkl tomusokeria
1 tl sitruunamehua
Sulata vadelmat ja lisää niiden joukkoon tomusokeri sekä sitruunamehu. Sekoita sauvasekoittimella ja painele seos sen jälkeen siivilän läpi, jotta suurin osa nesteestä valuu pois.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sekaan rahka sekä vaniljasokeri.
Nosta nyt alimmainen levy kakkuvadille ja lisää sen päälle vadelmaseos eli vadelmamelba. Lisää sen jälkeen vielä rahkaseos ja nosta kakun päälle ylin levy.
KINUSKI
2 dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa
25 g voita
LISÄKSI
4 dl vispikermaa koristeluun
tuoreita vadelmia koristeluun
Valmista nyt kinuski. Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan ja keitä niitä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike sakenee (noin 10-15 minuuttia). Sekoita joukkoon voi. Valuta hieman jäähtynyt kinuskikastike kakun pinnalle.
Vaahdota vispikerma ja mausta se halutessasi sokerilla. Pursota kermavaahto kakun reunoille ja koristele se halutessasi vielä tuoreilla vadelmilla.

Vastaa