Muutimme uuteen kotiimme ennen joulua ja olemme viihtyneet keskustassa todella hyvin. Asunnon sisustus on kylläkin vielä vaiheessa, mutta hiljaa hyvä tulee… (Vaikka minä siis haluaisinkin kaiken aina tapahtuvan välittömästi.) Keittiö alkaa olla jo valmis – tosin seinäkehyksistä puuttuu edelleen valokuvat. En ole vielä päättänyt mitkä kuvat päätyvät seinälle, joten niiden valkkaaminen sadoista matkakuvistamme taitaa olla seuraavana vuorossa.
Olohuone taitaa olla kaikista eniten ”vaiheessa”, eikä se mielestäni tunnu vielä niin kotoisalta, kuin muut huoneet. Ihan ensitöikseen sinne pitäisi löytää verhot, mutta korkea huonekorkeus on tuonut siihen omat haasteensa. Lisäksi seinille pitäisi keksiä jotakin kivaa, sillä nyt huone näyttää vielä jotenkin tyhjältä ja ankeahkolta.
Makuuhuone sen sijaan tuntuu jo ihanan kotoisalta. Rakastan erityisesti sen isoa ikkunaa sekä leveitä ikkunalautoja. Täysin valkoiset lakanat tuntuvat kuitenkin vähän pliisuilta tilaan, joten ajattelin kokeilla vaihteeksi jotain muuta. Nyt olenkin etsiskellyt meille mustareunaisia pussilakanasettejä, sillä ne toisivat huoneeseen kivasti pientä särmää. ”Väriallergikkona” en taida pystyä parempaan. (Tähän se itkunauruemoji.)
Vastaa