• Blog
  • Meet laura
  • Contact
  • Collabs

by laura linna

lifestyle, kauneus & matkailu

19/02/2023

ÄKKILÄHTÖ KAP VERDELLE

En minä loppupeleissä kauaa viihtynyt Suomessa, sillä aikataulujen näyttäessä vihreää, päätimme ottaa äkkilähdön Afrikan länsipuolella sijaitsevalle Kap Verdelle. Tiesimme jo etukäteen, ettei Salin saarella ole kovinkaan paljon tekemistä, mutta se sopi tähän elämäntilanteeseen erittäin hyvin. Aurinko, pina colada sekä ”pakkolepo” olivat siis meidän lomamme pääpointit.

Pienenä miinuksena täytyy kuitenkin todeta, että Kap Verde on todella tuulinen matkakohde. Siis todella tuulinen. Vaikka lämpötila saattoi näyttääkin 23 astetta, tuuli teki ilmasta paljon viileämmän. Kap Verdelle ei siis kannata lähteä ihan pelkillä kesämekoilla, sillä etenkin iltaa kohden ilma viilenee entisestään.

Tosin ihan pelkäksi löhöämiseksi ei meidän matkamme mennyt, sillä käytin ison osan lomasta myös kulkukoirien ruokkimiseen sekä rapsutteluun. Olen jo vuosia raahannut mukanani koiranruokaa sellaisiin matkakohteisiin, joissa tiedän olevan paljon kodittomia eläimiä – niin tein siis tälläkin kertaa. Onneksi kaikki Santa Mariassa näkemäni koirat vaikuttivat hyväkuntoisilta, joten myös paikallisten täytyy ruokkia niitä. Siitä tuli hyvä mieli.

Santa Marian pikkukaupunkia kiertäessämme löysimme muuten yhden ihanan rantaravintolan, jossa taisimme istua loman jokaisena päivä drinkeillä. Damfjord Beach Bar oli jotenkin todella tunnelmallinen ja sen henkilökunta ystävällistä, joten mikäs siinä istuskellessa. Lisäksi meren pauhu sekoittui kivasti ravintolassa soivaan paikalliseen musiikkiin, josta tuli ihana lomafiilis.

Kävimme matkan aikana toki myös vähän kiertelemässä Salin saarta ja tutustumassa paikalliseen elämänmenoon, mutta kerron siitä lisää sitten seuraavassa postauksessa.

Posted In: Kap Verde, Travel

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

dog mama I ex-flight attendant I content creator

Search

LATEST

HERMèSIÄ KYNSIIN

VAPPUBRUNSSI

TÄYDELLINEN NEULEMEKKO

ARCHIVE

  • toukokuu 2023
  • huhtikuu 2023
  • maaliskuu 2023
  • helmikuu 2023
  • tammikuu 2023
  • joulukuu 2022
  • marraskuu 2022
  • lokakuu 2022
  • syyskuu 2022
  • elokuu 2022
  • heinäkuu 2022
  • kesäkuu 2022
  • toukokuu 2022

CATEGORIES

  • Christmas
  • Home
  • Italy
  • Kap Verde
  • Outfits
  • Recipes
  • RESCUE DOGS
  • Shopping
  • Summer
  • Travel
  • Uncategorized

Follow me @linnalaura

linnalaura

✨👌🏼 #holidayseason #myhome #christmastime ✨👌🏼
#holidayseason #myhome #christmastime
Home ✨ #mybedroom #bedroomdetails #neutralstyle Home ✨
#mybedroom #bedroomdetails #neutralstyle #scandinavianhome #helsinki
✨👌🏼 ✨👌🏼
collab @sudio I’m totally addicted to audioboo collab @sudio 

I’m totally addicted to audiobooks (currently listening to Big Little Lies) so I always carry my Sudio E3 earbuds with me. They are truly 10/10! 💕👌🏼

Pssst! You can now get up to 40% off when you shop in sudio.com. 👏🏼

#sudio #sudioE3 #headphones
Sunday ✨ #sundaymood #christmasmug #myhome Sunday ✨
#sundaymood #christmasmug #myhome
✨👌🏼 #myhome #candles #neutraltones #helsin ✨👌🏼
#myhome #candles #neutraltones #helsinki

Copyright © 2025 by laura linna · Theme by 17th Avenue