Firenze oli meille molemmille uusi kohde, mutta tykästyimme siihen välittömästi! Kaupunki oli täynnä elämää (tosin turisteja olisi voinut olla vähän vähemmänkin), nähtävää sekä hyviä ravintoloita. Ihan ensimmäiseksi suuntasimme katsomaan Firenzeä yläilmoista eli kiipesimme Palazzo Vecchion torniin. Näkymät olivat aivan huikeat eli tälle näköalapaikalle iso suositus!
Sen jälkeen lähdimme pyörimään ympäri kaupunkia. Askeleita taisi kertyä jälleen 20 000 per päivä, joten minun olisi lähinnä tehnyt vain mieli irrottaa jalkani. Vaikka Hermesin sandaalit ovatkin hyvät jalassa, ei niitä kuitenkaan ole tehty tuollaisille matkoille. Niinpä siis lähimpään kenkäkauppaan hakemaan Birkenstockit, joista tulikin kertaheitolla uudet kesälempparini!




Koska jalat olivat jo kuitenkin ihan rakoilla, pysähtelimme usein viinille kivoilta näyttäviin ravintoloihin. Chiaroscuro- ravintolasta tuli ihan suosikkimme – erityisesti sen oven vieressä sijaitsevasta pöydästä, josta pystyi seuraamaan ohi käveleviä ihmisiä. Italiasta ei jostain syystä meinannut saada oikein mistään kunnon jäälattea, mutta täältä sai! Ja vielä ihan jumalaista sellaista, muista siis kokeilla paikan jäävaniljalattea! Ravintolasta sai myös hyviä lounassalaatteja sekä suussa sulavaa juustokakkua.
Toinen ravintolasuositus liittyy luonnollisesti pizzaan. Löysimme netin suositusten perusteella Gustapizzan, jota päätimme lähteä testaamaan. Ja niin oli lähtenyt moni muukin. Vaikka ravintola aukesi kello 19, sen edessä kiemurteli jono jo reilua puolta tuntia aiemmin. Jonotettuamme aikamme päätimme luovuttaa ja siirtyä suosiolla erilliseen take away- jonoon, joka oli huomattavasti lyhyempi. Niinpä siis nappasimme pizzat mukaan ja menimme läheisen kirkon (tai mikälie) portaille syömään. Ja olihan se pizza kieltämättä todella hyvää!







Kolmas ravintolavinkki liittyy vahvasti yllä olevaan kuvaan, sillä sain vihjeen käydä syömässä maailman parasta pastaa Zeb Gastronomiassa. Ravintolassa ei ole ruokalistaa, vaan sen omistaja tulee kertomaan mitä minäkin päivänä on tarjolla. Ja silloin kannattaa muuten kuunnella, sillä omistaja menettää huhujen mukaan totaalisesti hermonsa, jos joutuu toistamaan itseään. Itse valitsin listalta pestopastan ja se oli oikeasti ihan jumalaista! Hieman pelottavasta omistajasta huolimatta Zeb Gastronomia on siis Firenzen matkalla pakollinen ravintolakohde!
Jos taas pidät ylellisestä kosmetiikasta, suuntaa Santa Maria Novellaan. Myymälä on ennen toiminut luostarin apteekkina ja se on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Novellassa oli myynnissä muun muassa ihania voiteita sekä houkuttelevia kylpyöljyjä.




Yleisesti ottaen olen kaikkea muuta kuin museoihminen, mutta Firenzessä tein poikkeuksen – olihan nyt Salvatore Ferragamon kenkämuseo lähes pakollinen vierailukohde! Museosta löytyi kaikkea muutakin kuin kenkiä, mutta ihan erityisesti pidin sen ”vaatehuoneesta”, joka oli täynnä kenkiä sekä upeita iltapukuja. Lisäksi Alitalian lentoemäntien uniformut kiinnostelivat (näin entisenä lentoemäntänä). Jos siis menneiden vuosien muoti kiinnostaa yhtään, mene ihmeessä museovierailulle!




Vastaa