• Blog
  • Meet laura
  • Contact
  • Collabs

by laura linna

lifestyle, kauneus & matkailu

01/05/2023

PÄIVITTÄINEN KAUNEUSRUTIINI

Olen nuoruudessani kouluttautunut kosmetologiksi ja pitänyt siitä asti hyvää huolta ihostani. Minun päivittäiseen kauneusrutiiniini on siis jo vuosia kuulunut kaikki mahdollinen kasvovesistä kuorintoihin ja varmasti siitä syystä ihoni on aina ollut yllättävän hyvässä kunnossa. Toki välillä tulee näppyjä tai iho hilseilee pintakuivuudesta, mutta silloin on vain otettu käyttöön hiukan järeämmät aseet.

Tällä hetkellä minun suurin ongelmani ihon kanssa on ollut talven jälkeinen pintakuivuus sekä siitä johtuvat pienet otsanäpyt. Kuulin mikroneulauksen olevan ihan täydellinen hoito ongelmaani, joten kävin testaamassa sen aivan naapurissani sijaitsevassa Hillassa. Hoito selvästi auttoi, sillä pintakuivuus on vähentynyt – samoin kuin otsani kuivuusnäpyt.

Hoidon jälkeen olen lotrannut BTB13-sarjan hoitovedellä, jota on tarkoitus laittaa pesun jälkeen kasvoille monen kerroksen verran. Tuote on siis vähän tuhdimpaa, kuin normaali kasvovesi ja tuo ihoon runsaasti kosteutta – etenkin, kun sitä kuuluu tosiaan laittaa monta kerrosta. Hoitoveden jälkeen olen lisännyt kasvoilleni Atopikin kasvoöljyn ja sen päälle vielä yöksi jätettävän Ekopharman herukkanaamion. Huuliin olen käyttänyt Laneigen huulille tarkoitettua yövoidetta, joka taikoo niistä yön aikana ihanan pehmeät.

Yllä oleva setti kokonaisuudessaan on varmasti liikaa minun sekaiholleni kesäaikaan, mutta tällä hetkellä se on jo selvästi parantanut pintakuivuutta. Aion siis jatkaa sillä vielä hetken aikaa ja siirtyä sen jälkeen hiukan kevyempiin tuotteisiin. P.s. Tämän postauksen ei ole tarkoitus mainostaa mitään, kerron vaan omista kokemuksistani ja tuotteista, jotka auttoivat omissa iho-ongelmissani.


Posted In: Shopping

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

dog mama I ex-flight attendant I content creator

Search

LATEST

HERMèSIÄ KYNSIIN

VAPPUBRUNSSI

TÄYDELLINEN NEULEMEKKO

ARCHIVE

  • toukokuu 2023
  • huhtikuu 2023
  • maaliskuu 2023
  • helmikuu 2023
  • tammikuu 2023
  • joulukuu 2022
  • marraskuu 2022
  • lokakuu 2022
  • syyskuu 2022
  • elokuu 2022
  • heinäkuu 2022
  • kesäkuu 2022
  • toukokuu 2022

CATEGORIES

  • Christmas
  • Home
  • Italy
  • Kap Verde
  • Outfits
  • Recipes
  • RESCUE DOGS
  • Shopping
  • Summer
  • Travel
  • Uncategorized

Follow me @linnalaura

linnalaura

✨👌🏼 #holidayseason #myhome #christmastime ✨👌🏼
#holidayseason #myhome #christmastime
Home ✨ #mybedroom #bedroomdetails #neutralstyle Home ✨
#mybedroom #bedroomdetails #neutralstyle #scandinavianhome #helsinki
✨👌🏼 ✨👌🏼
collab @sudio I’m totally addicted to audioboo collab @sudio 

I’m totally addicted to audiobooks (currently listening to Big Little Lies) so I always carry my Sudio E3 earbuds with me. They are truly 10/10! 💕👌🏼

Pssst! You can now get up to 40% off when you shop in sudio.com. 👏🏼

#sudio #sudioE3 #headphones
Sunday ✨ #sundaymood #christmasmug #myhome Sunday ✨
#sundaymood #christmasmug #myhome
✨👌🏼 #myhome #candles #neutraltones #helsin ✨👌🏼
#myhome #candles #neutraltones #helsinki

Copyright © 2025 by laura linna · Theme by 17th Avenue