PET RESCUE FINLANDIN MATKASSA

Olin viime viikonloppuna Pet Rescue Finlandin mukana Liettuassa, jossa olimme auttamassa uuden koiratarhan rankentamisessa. Tämä taisi olla minulle jo viides tai kuudes kerta Liettuassa, joten paikalliset koiratarhat alkavat jo olla tuttuja. Tutustuin yhdistykseen muistaakseni vuonna 2017 tai 2018, jolloin kirjoitin heistä jutun lehteen. Sen jälkeen olen jäänyt mukaan kuvioihin ja ollut vuosien varrella mukana muun muassa yhdistyksen hallituksessa, valokuvaamassa erilaisissa tapahtumissa sekä hoitanut heidän sometilejään. Minulla on ollut myös useita kodittomia koiria kotihoidossa.

Vaikka viime viikonloppuisen reissun päätarkoituksena oli tarhan rakentaminen, kävimme myös muutamalla pelastusreissulla maaseudulla. Tai ainakin yritimme. Ensimmäisen kohteen mummo on tullut yhdistykselle jo valitettavan tutuksi, sillä hän hamstraa koiria, eikä pidä huolta niistä. Mennessämme paikalle koirilla ei ollut mitään muuta ruokaa, kuin raakoja perunoita. Annoimme heille siis ensitöiksemme ruokaa ja vettä.

Löysimme talon terassilta myös noin pariviikkoisen koiranpennun ja kyselimme mummolta josko pentuja olisi vielä lisää. Hän kertoi meille hukuttaneensa muut pennut, jottei koiria tulisi liikaa. Ja tämä on siis arkipäivää Liettuan maaseudulla. Ihmiset eivät pidä huolta koiristaan, mutta eivät kuitenkaan suostu luovuttamaan niitä tarhojen henkilökunnalle – saati anna heidän viedä koiria edes steriloitavaksi. Koska mummo ei siis suostunut luopumaan koiristaan vapaaehtoisesti, emme voineet tehdä enempää.

Koko lauantain vietimme Mazas Draugasin tulevalla tarhalla. Koiratarhan ihana omistaja Anzelica oli saanut tontin lahjoituksena ja nyt se on tarkoitus laittaa kuntoon. Tätä ennen Mazas Draugasin tarhan koirilla ei ole ollut ollenkaan sisätiloja, vaan koirat ovat olleet ulkohäkeissä oli ulkona sitten +30c tai -20c. Nyt siihen on onneksi tulossa muutos ja koirat pääsevät pian sisätiloihin.

Talkoohommiin kuului muun muassa pihan kunnostaminen, puiden kaataminen ja vanhojen rakennusten maalaaminen sekä siivoaminen. Eikä tietenkään saa unohtaa pakollisia rapsutustaukoja, sillä jaloissamme pyöri koko ajan lukuisia hellyydenkipeitä karvaturreja.

Yksi ihan erityisen ihana koira jäi minulle vahvasti mieleen. Alla näkyvällä maailman kilteimmällä äiti-koiralla oli teetetty aivan järkyttävä määrä pentuja, joita sen entinen omistaja oli myynyt torilla 5 euron kappalehintaan. Hän on kaltoinkohtelustaan huolimatta täynnä iloa sekä rakkautta ja odottaa nyt tarhalla omaa loppuelämän kotiaan.

Saimme matkan aikana myös soiton, että joku oli löytänyt kolme hylättyä koiranpentua. Onneksi löytäjällä oli hyvä sydän, eikä koiria jätetty jonnekin tien poskeen. Haimme siis pennut turvaan ja nyt niistä pidetään tarhalla hyvää huolta, kunnes ne ovat valmiita adoptoitavaksi.

Vaikka Liettua sijaitsee Suomeen nähden niin lähellä, on uskomatonta miten eri tavalla siellä suhtaudutaan koiriin. Isoissa kaupungeissa valistustyö alkaa jo mennä perille, mutta maaseudulla koiria pidetään edelleen ulkona lyhyen ketjun päässä koko niiden elämän ajan. Siis ihan koko elämän. Koiran omistajat saattavat myös muuttaa muualle ja jättää koiransa ketjun päähän oman onnensa nojaan. Naapurit voivat hyvällä tuurilla käydä joskus ruokkimassa niitä perunoilla sekä jauhoilla, tai sitten eivät. Ja jos koira sattuu olemaan todella onnekas, joku soittaa Anzelican hakemaan sen pois – ja Anzelica tietysti hakee, jos tarhalla vain sattuu olemaan tilaa. Pet Rescue Finlandin tekemä valistustyö sekä yhdistyksen järjestämät sterilointiprojektit ovat siis elintärkeitä.

Jos sinäkin haluat auttaa Anzelicaa saamaan kovia kokeneet koirat turvaan sisätiloihin, voit lahjoittaa uuden tarhan rakennukseen täältä. Pienistä puroista kasvaa iso meri, eli kaikki lahjoitukset otetaan suurella kiitollisuudella vastaan!

”You can always tell about somebody by the way they put their hands on an animal.” Betty White